Luther ja hyvä elämä

blogi_kuva.jpg

Vuosi 2017 on kulunut juhlien. Suomi täyttää täydet sata ja Pikku kakkonenkin jo 40 vuotta. Reformaation 500-vuotinen merkkivuosi huipentui marraskuussa. Juhlat ovat hieno asia, koska muuten kaikki olisi vain arkea.

Olin Lutherin kanssa samassa pitopöydässä. Ei se ihan larppaamista ollut, kun vain Luther oli rooliasussa, mutta oli yllättävän elämyksellistä miettiä herkkuja notkuvan pöydän ääressä, mitä 500 vuotta sitten tapahtui. Millaista tarinaa silloin elettiin? Mitäköhän Ransu Karvakuono olisi kysynyt Lutherilta tai hänen vaimoltaan Katharinalta? Ehkäpä jotain perheen Tölpel-nimisestä koirasta.

Kieli on olennainen osa tarinaa. Onneksi Mikael Agricola oli Lutherin oppilas, jotta viesti kaikille yhteisestä kielestä rantautui myös Suomeen. Kansankielen tärkeys ja sanoman ymmärtäminen olivat kirjakielen synnyn perusta. Kielen, jota voi kirjoittaa, painaa ja lukea. Muutama sata vuotta myöhemmin Aleksis Kivi osoitti, kuinka kauniisti ja runollisesti suomen kieli soi paperilla.

On mahtavaa saada tekstintekijänä olla osa ketjua, jossa kieli – kirjoitettu sana – jakaa tietoa, lisää ymmärrystä ja oikeudenmukaisuutta, hyvää elämää. Sanat voi toki nykyään jakaa digitaalisesti, mutta Twitteriin ja WhatsAppiinkin ne pitää kuitenkin kirjoittaa.

Kun mieltyy omaan äidinkieleensä, löytää siitä joka päivä jotain uutta. Kieli kehittyy ja laajenee – käsitteet saavat uudenlaisia merkityksiä. Hyvä informatiivinen kieli on helposti omaksuttavissa olevaa ja nautittavaa. Edelleenkään kirjoittajan ei kannata kompastua kapulakieleen ja munkkilatinaan. Kielihistoriallisia termejä muuten molemmat.