OSG Viestintä voitti kultaa Vuoden toimisto 2025 -kilpailussa

OSG:n gaalaedustus voittokuvassa.

Tammikuun loppu toi mukanaan ilouutisia, kun OSG Viestintä voitti Regin Vuoden toimisto 2025 -kilpailussa kultaa. Tänä vuonna palkintogaalaa vietettiin Årets Byrå -kilpailun 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Tukholmassa, yhdessä ruotsalaisten toimistojen kanssa.

Regin järjestämä Vuoden toimisto -kilpailu mittaa vuosittain markkinointi-, mainos- ja viestintäpalveluja ostavien asiakkaiden tyytyväisyyttä palveluja tarjoaviin toimistoihin. Kilpailu järjestettiin Suomessa tänä vuonna yhdeksättä kertaa, ja siihen osallistui asiakasarvioilla noin 100 markkinointiviestintätoimistoa ympäri maan. OSG Viestintä valikoitui 13 finalistin joukkoon 27 arvioitavan kriteerin perusteella. 

Vuoden toimisto -kilpailun voittajat julkistettiin tänä vuonna Regin Årets Byrå -kilpailun 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi palkintogaalassa Tukholmassa, jonne myös suomalaiset toimistot oli kutsuttu mukaan juhlimaan. Ruotsalaiseen tapaan gaalailta oli täynnä juhlahumua, iloa ja minglausta – eikä OSG:n edustuksenkaan tarvinnut tarvinnut lähteä kotiin tyhjin käsin.

Lämmin kiitos voitosta upeille asiakkaillemme sekä onnittelut myös muille palkintosijoille yltäneille toimistoille!

Hansakortteli x OSG Viestintä: yhteistyöllä toteutettu Piispis-kampanja palkittiin Suomen parhaana markkinointikampanjana

Nordic Commercial Spaces & Communities eli NCSC palkitsee vuosittain kauppakeskustoimialan Pohjoismaiden parhaita markkinointikampanjoita.

NCSC:n Suomen markkinointikampanjakategorian voitti tänä vuonna asiakkaamme Hansakorttelin Pist siit sit viissataa piispist -tempaus. Kampanja järjestettiin syksyllä 2023 kaupunkifestivaali Hansailmiön yhteydessä. 

NSCS:n tuomaristo perusteli voittoa seuraavasti: “Kampanjan toteutus oli uniikki ja sitä tuki vahva markkinoinnillinen suunnitelma. Lisäksi projekti herätti valtavaa hypeä ja yhteisöllistä osallistumista paikallisella tasolla, mikä ei ainoastaan saanut tuomareita hymyilemään, vaan ansaitsi myös vaikuttavaa kansallisen tason mediahuomiota.”

Tempauksen keskiössä oli taiteilija Venla Daffehin luoma taideteos. 750 piispanmunkkia oli kasattu tulkinnaksi Turun linnasta, joka piispis piispikseltä katosi, kun katsojat saivat maistaa herkullista teosta.

Me OSG Viestinnässä saimme olla mukana huikean kampanjan toteutuksessa ideoinnista viimeistelyyn. Piispisteos sai kampanjan myötä laajaa valtakunnallista huomiota. Siitä tehtiin 16 artikkelia/TV-uutista, esimerkiksi MTV Uutisten loppukevennys, ja myös “piispis”-sanan Google-hauissa näkyi selvä piikki. Medianäkyvyydellä saavutettiin 6,5 miljoonaan tavoittavuus ja 180 000 euron pr-arvo.

Seuraavaksi piispis “goes international”, kun Suomen voittaja pääsee kilpailemaan Helsinkiin kilpailun finaaliin 18. syyskuuta. Tällöin kisataan Pohjoismaiden kauppakeskustoimialan parhaan markkinointikampanjan tittelistä.

©Olivia Janatuinen

Kesän 2023 trendejä ovat aitous, liike ja kohtaamiset

 

Kesä on nyt ja elämä on siirtynyt ulos! Grillaamme kaalia, maistelemme mocheja ja paistamme pizzaa omassa uunissa. Ostamme kimpun slow flower -lähikukkia ja opettelemme kompostoimaan. Lisäksi teemme viestintää ja markkinointia läpi koko kesän. Nämä trendit kannattaa nyt hyödyntää:

Somesisällöissä korostuu aitous

Entistä useampi tekee tänä kesänä valintoja sosiaalisesta mediasta saatujen vinkkien perusteella, ja somesisällöissä aitous on vahva trendi. Asiat ja ihmiset halutaan nähdä ja kuulla sellaisina kuin ne ovat. Vaikuttajayhteistöiden ohella kuluttajien yrityksestä tekemät, autenttiset UGC-sisällöt ovat haluttuja. Sisältöjä ei julkaista tekijän omassa kanavassa, vaan niitä käytetään suoraan yrityksen mainonnassa.

Pienikin liike kiinnittää huomion

Videoiden ja animaatioiden käyttö on jo itsestäänselvyys verkkosivuilla ja somessa. Pienikin liike tuo eloa ja kiinnittää huomion, joten nyt animoidaan myös tekstejä. Yrityskäytössä animaatio on parhaimmillaan infografiikan tehostajana. Animoidut kuvakarusellit ovat trendikkäitä presentaatioissa ja yleisten tilojen näytöillä.

Kun toimittaja pyytää tapaamiseen

Aitous nousevana trendinä on osaltaan johtanut siihen, että toimittajat haluavat tänä kesänä tavata haastateltavat kasvokkain. Tämä on erityisen totta, kun tekeillä on syväluotaava artikkeli tai aihe on monimutkainen tai kiistanalainen. Haastatteluvalmennus on nyt paikallaan ennen tärkeitä ulostuloja.

OSG Viestintä toivottaa toivottaa liikkuvaa kesää ja ihania kohtaamisia!

OSG Viestintä toivottaa aitoa ja liikkuvaa kesää sekä ihania kohtaamisia juuri sinulle! Kun tarvitset apua viestinnän, PR:n, somen tai graafisen suunnittelun trendien toteuttamisessa, tavoitat päivystävän työntekijämme koko kesän ajan osoitteen  kautta.

Kehitä henkilöstösi viestintäosaamista!

Kumppanisi viestintätaitojen kehittämisessä

OSG Viestinnällä on laaja kokemus räätälöityjen viestintävalmennusten järjestämisestä. Olemme valmentaneet yli 1 500 henkilöä kohtaamaan mediaa, kirjoittamaan vetävästi, hyödyntämään sosiaalista mediaa, esiintymään varmasti ja kehittämään kriisiviestintätaitojaan.

Kysy lisää: tai 0400 630 063

 

Asiantuntijoiden esiintymisvalmennus

Olemme räätälöineet yritysten johtoryhmille ja asiantuntijoiden esiintymisvalmennuksen, jossa vahvistamme kunkin omaa persoonaa tukevaa esiintymistä ja viestintää.

Kyseessä on aina yksilövalmennus, mutta huomioimme kokonaisuutta suunnitellessamme myös aina kunkin tiimin kokoonpanon ja roolin.

Sanallisen ilmaisun ja äänenkäytön lisäksi syvennymme kehonkieleen ja luontevaan läsnäoloon. Käytännön harjoitusten kautta osallistujat oppivat, miten viestiä voidaan vahvistaa kehonkielellä.

Teemme jokaisen osallistujan kanssa räätälöityjä, videoitavia esiintymis- ja haastatteluharjoituksia. Saat henkilökohtaista opastusta ja välitöntä palautetta.

Valmennuksen hyödyt

  • Saat kahden pitkän linjan esiintymisen ja viestinnän ammattilaisen näkemykset oman esiintymisen vahvuuksista ja kehitysmahdollisuuksista
  • Opit uusia tekniikoita äänenkäyttöön, sanattomaan viestintään ja vaikeisiin vuorovaikutustilanteisiin, jotka voit ottaa heti käyttöön
  • Hallitset tunteen hyödyntämisen sanallisen viestinnän tukena
  • Tunnet keinot, kuinka voit valmistautua vaativiin esiintymistilanteisiin ja ottaa tilan haltuun eri tilanteissa

 

Mediavalmennus

Suositun mediavalmennuksemme aikana saat perustiedot median toiminnasta, tarpeista sekä sudenkuopista. Opit kertomaan ytimekkäästi viestisi ja hyödyntämään erilaisia vastaustekniikoita. Valmennuksen jälkeen tunnet myös haastateltavan oikeudet ja velvollisuudet.

Jokaiseen valmennukseen sisältyy käytännönläheisiä haastatteluharjoituksia, jotka myös kuvataan.

Valmennuksen hyödyt

  • Opit tuntemaan, miten toimittaja tekee työtään ja mitä hän tarvitsee
  • Saat käyttöösi uusia vastaustekniikoita ja kertomaan oman viestisi niin, että se jää mieleen
  • Kuulet journalistin ohjeista ja oikeuksistasi haastateltavana
  • Saat perustiedot sanattomasta viestinnästä

 

OSG Kilpi: Pelillistetyt kriisiviestintäharjoitukset

Haluatko testata käytännössä, miten kriisiviestintänne toimii? Räätälöimme organisaatiollesi kriisiviestintäpelin, jotta pääsette testaamaan yhdessä, kuinka hyvin kriisiviestinnän periaatteet ovat hallussa. Mallinnamme esimerkiksi tulipalon, mainekriisin tai vaikkapa verkkohyökkäyksen. Harjoitukseen sisältyy myös harjoitushaastatteluja median edustajien kanssa ja esimerkiksi ensitiedotteen laadinta.

Valmennuksen hyödyt

  • Pääset testaamaan kriisiviestintäohjeiston toimivuuden ja kuinka hyvin se tunnetaan
  • Saat asiantuntijoiden kehitysehdotukset kriisiviestintänne kehittämiseen
  • Lisäät osallistujien resilienssiä

 

Sosiaalisen median valmennukset

Järjestämme säännöllisesti käytännönläheistä valmennusta esimerkiksi Twitterin, TikTokin tai LinkedIn hyödyntämiseen.

 

Kirjoittamisvalmennukset

Kauttamme saat myös monipuoliset kirjallisen ilmaisun valmennukset, kuten neuvot vetävien blogikirjoitusten tuottamiseen.

 

InDesign-koulutus

Tarjoamme räätälöityjä valmennuksia InDesignin käyttöön ja graafiseen suunnitteluun.

 

Ota yhteyttä, niin pohditaan yhdessä! 

 

Miksi asiakaslehti kannattaa?

Yrityksen asiakaslehti on ainutlaatuinen kanava, jonka kautta pidetään yhteyttä omiin asiakkaisiin. Viime vuosina useita lehtiä on lopetettu tai niiden jatkosta keskustellaan yrityksissä, mutta silti asiakaslehdillä on arvokas paikka sisältömarkkinoinnissa. Lue, miksi!

Asiakaslehtien etu on suora yhteys asiakkaisiin. Lehti muistuttaa yrityksen toiminnasta, mutta on kuitenkin vähemmän kaupallinen.

Kun asiakas uppoutuu sisällöltään laadukkaisiin ja tietoa sekä tarinoita jakaviin artikkeleihin, hän on huomaamattaan avoimempi yrityksen viesteille, kertoo toimitussihteerimme Pirkko Soininen.

Tutkimusten mukaan lukijoiden suhtautuminen asiakaslehtiin on positiivinen ja niiden koetaan antavan arvoa lukijalle. Asiakaslehdistä lukija voi saada erityistä ja syventävää tietoa, jota ei muualla ole helposti saatavilla. 

Kansallisen mediatutkimuksen (KTM) mukaan Suomen suosituimpien lehtien listoilla on kärkipäässä vuodesta toiseen asiakaslehtiä muiden aikakauslehtien joukossa.

Se, että yritys panostaa asiakaslehteen viestii samaa myös asiakkaille heihin halutaan panostaa. Tämä lisää asiakasuskollisuutta, ja lehden avulla onkin mahdollista rakentaa hyvää asiakaskokemusta ja yrityksen brändiä, kiteyttää toimittajamme Johanna Pelto-Timperi.

Painettu vai sähköinen?

Perinteinen painettu asiakaslehti kannetaan kotiin ja moni lukee tai selailee sitä automaattisesti vaikkapa aamukahvin lomassa. Laadukas painojälki toistaa värit ja tekstuurit näyttöä paremmin. 

Koteihin kannetaan enää vain harvoja asiakas- ja ilmaisjakelulehtiä, joten ne tulee luettua entistä tarkemmin. Postin mukana tuleva lehti tarjoaa mukavaa vaihtelua sähköisen tarjonnan rinnalle, avaa Pelto-Timperi.

Verkkolehtien pariin pitää itse hakeutua ja ne vaativat kaverikseen jakelukanavat ja markkinointia. 

Asiakaslehtiemme avoimissa palautteissa lukijat kiittävät usein painetusta lehdestä ja toteavat, ettei lehteä tulisi luettua, jos se olisi vain netissä. Jokaisen yrityksen kannattaakin punnita, kannattaisiko kuitenkin satsata painettuun lehteen, joka tulee suuremmalla todennäköisyydellä luetuksi. Monikanavainen viestintä on toki tehokkain keino tavoittaa asiakkaat, painetun lehden juttuja voidaan hyödyntää myös netissä, toteaa Soininen.

Asiakaslehdet voivat kerätä palautetta lukijoilta, mutta nykyaikana olennainen keskusteluyhteys ja vuorovaikutus puuttuvat painetusta lehdestä. Toisaalta ikävien kommenttien moderointiin ei tarvitse varata resursseja.

Perinteisen painetun lehden ei tarvitse kuitenkaan olla tylsä. Asiakaslehdet ovat nykyään todella laadukkaita. Maailmalla on useita uudistettuja asiakaslehtiä, jotka ovat niin suosittuja, että asiakkaat maksavat niistä.

Kaipaako asiakaslehtenne uudistusta? Pohditko lehden tekemistä? Ota yhteyttä, niin pohditaan yhdessä! 

 

Siivoustalkoot osana ympäristötyötämme

Järjestimme keväällä Siisti Biitsi -talkoot henkilöstömme kesken Turussa. Talkoot olivat osa Ekokompassi-sertifikaattiin liittyvää ympäristötyötämme.

Siisti Biitsi on Pidä Saaristo Siistinä ry:n rantojensiivousohjelma. Ohjelman tavoitteena on siivota rantoja, mutta myös kerätä tietoja rantojen roskaisuudesta. Siisti Biitsi -talkoot herättävät kiinnostusta roskaisuustilanteeseen ja yhdistävät ympäristötyön hauskaan ulkoilupäivään.

Maahan heitetyt roskat rasittavat luontoa ja ne päätyvät suurella todennäköisyydellä mereen. Osa roskista ei ajan kuluessakaan maadu, vaan ne hajoavat pienemmiksi tai kulkeutuvat suoraan sellaisenaan vesistöihin. Myös sade- ja jokiveden, tuulen ja lintujen kuljettamana roskia päätyy mereen. Roskista irtoaa kemikaaleja ympäristöön ja vesistöihin. Pääosa meriroskasta on muovia, jonka hajoaminen meressä voi kestää satoja vuosia ja muovi on vaarallista meren eliöille. Paras tapa ennaltaehkäistä roskien päätyminen vesistöihin on pysäyttää ne heti alkuunsa.

Pidä Saaristo Siistinä ry:n mukaan noin 80 % vesistöjen roskasta tulee maalta ja erityisesti kaupungeista sekä asutuskeskuksista, joten roskan pysäyttäminen kaupungeissa on siis erityisen tärkeää. Tästä syystä päätimmekin kiertää pienryhmissä Aurajoen rantaa Turun toimistomme edustalta roskia keräten.

Kerätyt roskat raportoidaan eri kategorioihin joko Siisti Biitsi -puhelinsovelluksella tai perinteisellä lomakkeella. Talkoidemme roskasaalis oli 2 291 roskaa.

Parissa tunnissa ympäristöstä poistui porukkamme ansiosta:

🚯 494 muoviroskaa
🚯 134 paperiroskaa
🚯 106 metalliroskaa
🚯 245 lasiroskaa
🚯 16 kangasroskaa
🚯 10 puuroskaa
🚯 5 orgaanista roskaa
🚯 2 kumiroskaa
🚯 3 sähkö- ja elektroniikkalaiteromua
🚯 2 kalastusroskaa
🚯 40 nuuskaa
🚯 15 muuta roskaa
🚯 1 219 tupakantumppia

Roskainen ympäristö madaltaa kynnystä roskata yhä lisää, kun taas siisti alue nostaa kynnystä heittää roskia luontoon. Muiden roskaamiseen voi vaikuttaa omalla esimerkillä ja vaikkapa järjestämällä siivoustalkoita.

Talkoissamme oli aurinkoinen sää ja tunnelma. Siisti Biitsi -siivoustapahtuma onkin helppo ja hauska tapa tehdä hyvää, lisätä yhteisöllisyyttä sekä parantaa omaa käsitystä ympäristömme roskaisuudesta – ja mikä parasta, talkoot voi järjestää kuka tahansa!

Mikäli haluat järjestää omat talkoot, lisätietoa löydät täältä.

OSG Viestinnällä on Ekokompassi-sertifikaatti, joka on tunnustus konkreettisesta ympäristötyöstämme.

Katutaiteella turvaa liikenteeseen

Asiakkaamme, vahinkokorjaamoketju Autoklinikka halusi parantaa liikenneturvallisuutta osana vastuullisuustyötään. Kehitimme yhdessä uudenlaisen idean autojen nopeuden rajoittamiseen katumaalauksien avulla. Projekti toteutui yhteistyössä Espoon kaupungin, Kauklahti-seuran ja Mimmit peinttaa -taidekollektiivin kanssa.

– Voimme Autoklinikalla korjata autoja, muttemme ihmisiä, joten mietimme uusia keinoja liikenneturvallisuuden parantamiseen. Tutkimme erilaisia vaihtoehtoja, joilla voisi vaikuttaa autoilijoiden nopeuksiin erityisesti lasten suosimilla koulureiteillä. Koska maailmalla on saatu myönteisiä kokemuksia katumaalausten avulla, ehdotimme Espoon kaupungille taidekokeiluyhteistyötä, Autoklinikan markkinointi- ja viestintäpäällikkö Heli Avikainen.

Ideamme konkretisoitui pian, sillä Espoon kaupunki tarjosi taideteoksen paikaksi Kauklahden Kauppamäen pihakatua. Alueen asukkailta oli tullut palautetta siitä, että autoilijat ylittävät toistuvasti pihakadulle määritellyn 20 km/h nopeusrajoituksen. Myös Espoon kaupungin suorittamien mittauksien mukaan yli 60 % autoilijoista on ylittänyt katuosuudella sallitun nopeuden.

Jo pienikin ylinopeus lisää onnettomuusriskiä ja jalankulkijoiden turvattomuutta. Katutaideteoksen tavoitteena onkin hiljentää autoilijoiden nopeuksia, kun autoilija hidastaa vauhtia, jotta voi kiinnittää huomiota erikoisuuksiin tien pinnassa.

Arkkitehtuuria ja luonnonläheisyyttä

Kutsuimme yhdessä Autoklinikan ja Espoon kaupungin kanssa Mimmit peinttaa -kaupunkikulttuuriyhdistyksen toteuttamaan taideteoksen. Teoksen suunnitteluun osallistutettiin myös alueen asukkaita kaupunginosayhdistys Kauklahti-seura ry:n kautta.

Asukkaiden toiveet ja ideat näkyvät monella tavalla teoksessa, kertoo Mimmit peinttaa -ryhmän taiteilija Minttu Pyykkönen, joka veti työpajoja.

– Katutaideteos pohjautuu väreiltään ja kuva-aiheiltaan asukkaiden esittämiin toivomuksiin luonnonläheisyydestä. Tämä sopi hienosti kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Kauklahden arkkitehtuuriin. Teoksen muotokieli on virtaavaa ja pehmeää, sävyt ovat murrettuja ja sointuvat ympäristöön, mutta erottuvat kuitenkin hyvin tienpinnasta. Tehosteväriksi toivotiin erityisesti liilaa alueen kukkien innoittamana. Se sopikin hyvin maalauksen luonteeseen, koska väripsykologian mukaan liila vähentää antisosiaalista käytöstä, taiteilijat Rosa Hultman ja Minttu Pyykkönen toteavat.

Pyykkösen ja Hultmanin lisäksi työn maalaukseen osallistuu katutaiteilija Viv Magia.

Teoksessa näkyvät alueelle tyypilliset lyhdyt ja Espoon kartano. Turkoosin ja okransävyt on otettu mukaan pihakadun perinteisten rakennusten seinien värityksestä.

– Kauppamäen katuosuuden nopeudet ovat huolestuttaneet asukkaita jo pitkään. Oli hienoa päästä mukaan ainutlaatuiseen pilottihankkeeseen. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen, sillä se herättää autoilijoiden huomion, mutta ei ole hyökkäävä, puheenjohtaja Juha Hatakka kaupunginosayhdistys Kauklahti-seura ry:stä iloitsee.

Teoksen vaikuttavuus testattiin

OSG Viestinnässä me autoimme Autoklinikkaa ideoimaan ja koordinoimaan projektin. Etsimme projektiin taiteilijat ja yhteistyökumppanit sekä hoidimme tiedottamisen. Projekti poiki näkyvyyttä useissa kärkimedioissa, kuten Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Ylellä sekä liikennealan julkaisuissa.

Espoon kaupunki mittasi elo-syyskuussa pihakadulla uudelleen nopeuksia selvittääkseen, miten teos on vaikuttanut ajamiseen. Mittaustulosten mukaan onnistuimme laskemaan autoilijoiden vauhtia. Teoksen ansiosta ylinopeutta ajavien määrä väheni 7 prosenttiyksikköä ja etenkin räikeiden ylinopeuksien määrä väheni voimakkaasti.

 

Kuva: Autoklinikka

Ahvenanmaan kesäkampanja palkittiin Euroopan parhaana monikanavaisena kampanjana

Visit Ålandin yhdessä viestintätoimisto OSG Viestinnän kanssa toteuttama innovatiivinen ja menestyksekäs digi- ja viestintäkampanja valittiin Euroopan parhaimmaksi monikanavaiseksi kampanjaksi viestintäalan arvostetussa European Excellence Awards -kilpailussa.

Itsehallinnon 100-vuotisjuhlinnan viime kesänä käynnistänyt Ahvenanmaa oli uuden haasteen edessä, kun maakunta oli menettämässä lähes puolet kesän matkailijoistaan koronarajoitusten vuoksi. Ahvenanmaa on suosittu kesäkohde ruotsalaisten parissa lyhyen välimatkan vuoksi.

– Teimme jo alkutalvesta yhdessä viestintätoimistomme kanssa tutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten käsityksiä Ahvenanmaasta matkailukohteena. Saimme selville, että meidän tulee parantaa näkyvyyttämme, lisätä tietoisuutta Ahvenanmaasta matkailukohteena ja viestiä siitä, kuinka tänne voi matkustaa terveysturvallisesti, Visit Ålandin toimitusjohtaja Lotta Berner Sjölund kertoo.

Ahvenanmaata ja turvallista matkustusta tehtiin tunnetuksi kotimaassa muun muassa järjestämällä tutustumismatkoja sosiaalisen median vaikuttajille ja median edustajille. Yhdessä ahvenanmaalaisten kanssa ideoitiin myös juhlavuoden kunniaksi kampanja, jossa Suomen jokainen kaupunki sai oman nimikko-omenapuun Öfvergårdsin omenatilalta. Ahvenanmaan kauniita rantoja nostettiin esiin Hiekkakakkujen SM-kisoilla, joiden aluekilpailuita järjestettiin eri puolilla Suomea.

– Ahvenanmaa on upea kohde, joka vastaa kotimaisten matkailijoiden toiveisiin kauniista saaristoluonnosta, hyvästä ruuasta ja monipuolisista harrastusmahdollisuuksista, OSG Viestinnän toimitusjohtaja Toni Perez sanoo ja jatkaa:

– Tuote oli kunnossa, ja meidän tehtävänämme oli rohkaista ihmisiä matkaan ja löytämään Ahvenanmaa uudelleen. Kampanja saikin hienon näkyvyyden. Jokaisella suomalaisella oli periaatteessa mahdollisuus törmätä maakunnan viesteihin eri kanavissa yli viisi kertaa kesän ja kevään aikana.

Kesän kampanjan tulokset eivät jääneet vain näkyvyyden tasolle, sillä digimarkkinoinnin avulla varmistettiin kiinnostuksen muuttuminen myös varauksiksi.

– Teimme kaikkien aikojen matkailuennätyksen Ahvenanmaalla heinäkuussa ja ilman ulkomailta tulevia turisteja. Myös syksyllä matkustus on jatkunut vilkkaana ja mikä parasta olemme saaneet paljon positiivista palautetta Ahvenanmaalla vierailleilta, Visit Ålandin toimitusjohtaja Lotta Berner Sjölund toteaa.

Ahvenanmaan kesäkampanja valittiin viestintäalan arvostetussa European Excellence Awardseissa finalistien joukkoon peräti kolmessa eri sarjassa: Euroopan paras matkailukampanja, Euroopan paras integroitu markkinointiviestinnän kampanja ja Pohjoismaiden paras viestintäkampanja. Voitto tuli kotiin kategoriasta Euroopan paras monikanavainen kampanja. Kisaan lähetettiin yli 800 kampanjaa eri puolilta Eurooppaa.

– Jo finaaliin pääseminen oli upea tunnustus meille juhlavuotta viettäville ahvenanmaalaisille ja voitto toki kruunaa sen. Olemme kuitenkin jo saaneet yhden parhaista palkinnoista eli sen, että nousimme yhdeksi kesän suosikkikohteiksi Suomessa, Visit Ålandin toimitusjohtaja Lotta Berner toteaa.

 

Kiireessäkin kuka tahansa voi olla luova – lue ideointitärppimme nopeatahtiseen työarkeen!

Vinkit kiireiseen ideointiin

Viestintätoimistossa ideointi on arkipäivää. Ideoimme asiakkaillemme kampanjoita, erilaisia sisältöjä ja PR-näkökulmia. Mutta miten keksiä jatkuvasti uutta nopeatempoisessa työssä? Keräsimme tiimimme vinkit arkiseen ideointiin.

Ideoinnissa voi käyttää erilaisia työkaluja ja tekniikoita, jotka helpottavat yksin tai ryhmässä tapahtuvaa luovaa prosessia. Tekniikan valinta voi olla haastavaa, sillä erilaisia keinoja on lukematon määrä. Ideointitekniikan on sovittava tavoitteisiin, ideointiin osallistuville ja puitteisiin, joissa ideointi toteutetaan.

On eri asia ideoida lasten kanssa kuin vaikkapa ison yrityksen johtoryhmässä. Lapset pursuavat lähtökohtaisesti ideoita ja ovat valmiita tuomaan niitä esiin, kun taas aikuisia saattavat rajoittaa roolit, vastuut tai asiakeskeisyys. Myös erilaiset persoonat vaikuttavat ideointiin: kaikille ei ole luontevaa jakaa ideoitaan muiden edessä, kun taas toiset loistavat huomion keskipisteenä.

Turvaa luovuudelle

Ideointiin osallistuville voi antaa ennakkoon taustatiedot esimerkiksi ideoitavasta kampanjasta. Ideointia helpottaa, jos jokaisella on hieman aikaa pohdiskella ja pyöritellä aihetta ennen yhteistä aivoriihtä. Harvat timantti-ideat syntyvät kylmiltään.

Ideointia varten on tärkeää luoda psykologisesti turvallinen ympäristö, jossa kuka tahansa voi tuoda aluksi hölmöltäkin tuntuvat ideat esiin ilman pelkoa siitä, että ne lytätään tai sivuutetaan. Usein juuri niistä hölmöimmiltä tuntuvista idearaakileista voikin jalostua porukalla parhaimmat lopputulokset.

Ideoinnissa on tärkeää olla lähtökohtaisesti kannustava ja kehottaa jokaista välttämään itsekriittisyyttä. Toki on myös tärkeää ryhmässä tunnistaa ne vähän kehnommat ideat ja siirtyä eteenpäin.

Kun ei ole aikaa tekniikoille

Parhaimmillaan uusien ideoiden syntyä voi edistää porukassa ideointitekniikoiden avulla, mutta aina kiireisessä arjessa tähän ei ole aikaa. Luovuuden ruokkimiseen on olemassa myös monia arkisia keinoja.

Työarjessa ideointi voi pyöriä helposti arkisilla urilla. Uusi näkökulmia on vaikea löytää varsinkin, jos ideoi säännöllisesti saman aihealueen tai toimialueen ympärillä.

– Yritä lähestyä asiaa aivan uudesta näkökulmasta. Googlaamalla pääsee pitkälle, sillä kaikki ideat eivät ole valmiina aivojen syövereissä odottamassa – vaikka sitä ei haluaisikaan myöntää, kiteyttää viestintäkonsulttimme Juho Heikkinen.

Myös konkarikirjoittajamme, viestintäkonsultti Maija Rauha luottaa beg, steal or borrow -taktiikkaan.

– Aikojen alussa tämä tapahtui ulkomaisten lehtien hyllyn edessä kirjastossa tai kirjakaupassa, nykyään netissä. Inspiroidu siis muiden ideoista!

Jos ideasuoni ei oikein syki, voi kokeilla roolileikkiä.

– Joskus voi olla hyvä hypätä jonkun toisen saappaisiin. Ajattele ideoitavaa asiaa jonkun täysin eri-ikäisen, eri asemassa työskentelevän tai julkisuuden henkilön asemasta. Minkä idean tai ratkaisun lapsi keksisi? jatkaa viestintäkonsultti Sanna Kilpinen.

Ideointitekniikoista toimitusjohtajamme Toni Perezin mieleen on Pomodoro-tekniikka.  Ideana on keskittyä lyhyen jakson ajan tehokkaasti yhteen tehtävään, jonka jälkeen pidetään lyhyt tauko ennen seuraavaa. Kokeile ideoida 20 minuuttia keskittyneesti ja sitten pidä tauko. Tekniikka sopii lähes kaikkeen työskentelyyn. Ideointiin toimii myös listaaminen.

– Listaa kaikkia mahdollisia ominaisuuksia ja asioita, jotka liittyvät kyseiseen asiaan. Listatuista ominaisuuksista voi kehkeytyä loistavia jatkoideoita, kertoo Perez.

Joskus oma kultaidea tai ensimmäiseksi saatu oivallus ei ole paras mahdollinen, vaikka siihen kovasti kiintyykin. Idean arviointi ja karsiminen on olennaista, ja ideoita kannattaakin testata työkaverilla.

– Se tarkoittaa valitettavasti myös sen oman kuningasidean hylkäämistä, sillä monesta kulman takana voi odottaa vielä parempi idea, toteaa Juho.

Listasimme tiimimme parhaimmat ja arkiset vinkit luovuuden tuskan selättämiseen:

  •  Jos mahdollista, tee hetki jotain muuta, kuten käy lenkillä, ja jatka sitten. Parhaat ideat syntyvät melkein aina muulloin kuin ideoidessa.
  • Palaa lähtöruutuun. Usein kyse ei ole ideoiden puutteesta vaan siitä, että ajatukset ovat lähteneet väärille urille.
  • Yritä lähestyä asiaa aivan uudesta näkökulmasta. Tämä tarkoittaa valitettavasti oman kuningasidean heivaamista roskakoriin, sillä kulman takana voi odottaa oikea timantti. Voit myös tarkastella asiaa jonkun toisen saappaissa – miten lapsi tai vaikkapa julkisuuden henkilö asian ratkaisisi?
  • Googlaa aihealuetta. Niin inhottavaa kuin onkin myöntää, kaikki ideat eivät ole valmiina omissa aivoissa kaivamista odottamassa.
  • Tiukan paikan tullen hyödynnä beg, steal or borrow -taktiikkaa. Inspiroidu siis muiden ideoista!
  • Listaa kaikkia mahdollisia mieleen tulevia ominaisuuksia ja asioita, jotka liittyvät ideoitavaan asiaan.
  • Pomodoro-tekniikka sopii lähes kaikkeen. Ideoi 20 minuuttia keskittyneesti ja sitten pidä tauko.
  • Juo kuppi kahvia ja virkisty! Myös lounastauko auttaa.

Tarvitsetko apua ideoinnissa? Me autamme! Ota yhteyttä.

Miten asiakaslehden kansikuva syntyy?

Lähtökohtaisesti meillä OSG Viestinnässä tuotettavissa asiakaslehdissä on aina henkilö lehden kannessa. Kansilehden suunnittelu lähteekin aina haastateltavasta, joka kanteen kuvataan.

— Keskustelemme aina toimitussihteerin tai jutun tekijän kanssa siitä, kuka haastateltava on ja miksi hänet on valittu lehden kansijuttuun. Kaikki lähtee liikkeelle kuvattavan persoonasta, kertoo Art Directorimme Henna Pöllä.

Kansikuvaa kuvatessa on osattava ajatella hyvän kuvan lisäksi lehden taittamista. Taittovaiheessa lehden kanteen muun muassa tulee nimiö ja otsikoita. Kansikuva ei siis ole pelkkä valokuva, vaan tekstielementeillä on siinä iso osa.

— Kuvassa tulee olla tilaa teksteille, jotta ne pääsevät oikeuksiinsa. Ammattitaitoinen valokuvaaja osaa ottaa asian huomioon. Yleensä lehden kansikuville on määritelty linjaus, joka käsittää esimerkiksi kuvan rajauksen. Siten saadaan yhtenäinen linja lehden eri numeroihin, selventää Pöllä.

Kunnianhimoa kuvauksissa

Pöllä on ollut mukana useiden asiakaslehtien kansisuunnittelussa sekä myös kansikuvauksissa. Joskus hän ideoi kuvattavalle valmiita asentoja, jotka ovat kuvaajalle avuksi. Vuosien varrella Hennan mieleen on jäänyt kansikuvaukset, jossa kuvattavana oli nuori naisvoimistelija.

— Ajattelin, että kerrankin voisimme saada kanteen asennon, johon ihmiset eivät yleensä taivu. Löysin netistä kuvan voimistelijasta, jossa hän istui lattialla pitäen toisesta jalastaan kädellään kiinni siten, että muodosti ikään kuin kolmion vartalollaan. Esitellessäni kuvaussuunnitelmaa valokuvaajalle, hän raapi päätään ja myöntyi epäuskoisena kokeilemaan ideaa, Henna naurahtaa ja jatkaa:

— Ja niin vain kuvattava taipui asentoon, vähän hakemista siinä tosin oli! Kyseinen kuvaaja kertoo nykyään usein kuvattaville, että kerran meillä oli tämän lehden kuvauksissa tällainenkin asento, mutta onneksi nyt ei tarvitse sellaiseen taipua, hymyilee Henna.

Lehden persoona kiteytettynä

Hyvä asiakaslehden kansikuva on teknisesti onnistunut, mutta sen täytyy myös henkiä asiakkaan maailmaa. Lisäksi kansi kulkee linjassa asiakkaan käyttämien värien ja muiden graafisessa ohjeistossa sekä lehden tyylikirjassa määriteltyjen visuaalisten ohjenuorien kanssa.

— Hyvä kansikuva herättää positiivisia tunteita. Tuskin voi mennä kovin pieleen, jos kanteen saadaan vangittua aidosti iloinen ja hymyilevä ihminen. Hyvä kansikuva ottaa huomioon myös henkilön persoonan. Kuvauspaikaksi on hyvä valita sellainen, joka on haastateltavalle tuttu tai ominainen.

Henna nauttii kansikuvien tekemisestä, sillä niissä kiteytyy lehden persoona. Kannen täytyy viestiä onnistuneesti kansihenkilöstä, lehden teemasta ja siitä asiakkaasta, jonka lehti on kyseessä. Persoona on numerosta toiseen aina hieman erilainen, mutta toisaalta pysyy aina tietyissä raameissa.

— Se on myös välillä haastavaa: aina kaikki ei mene ihan suunnitellusti eikä kansikuvasta tule maailman paras. Siitä taas sitten parannetaan, kiteyttää Henna.

Hennan vinkit kansikuvauksiin:

  • Valitse kuvauksiin ammattitaitoinen ja tarkoitukseen sopiva kuvaaja.
  • Valitse kuvauslokaatio huolella: millainen ympäristö sopii aiheeseen ja kuvattavan persoonaan?
  • Ohjeista mallia jo ennen kuvauksia ja myös paikan päällä kuvauksissa. Yleensä toimitussihteeri tai jutun tekijä ohjeistaa kuvattavaa vaatetuksesta ja muista olennaisista asioista etukäteen.
  • Varaa aikaa kuvattavan stailaamiseen eli vaatetuksen valitsemiseen ja meikkiin sekä hiustenlaittoon. Huomioi, mihin vuodenaikaan lehti ilmestyy. Talvilehden kannessa ei kannata poseerata esimerkiksi aurinkolaseissa ja shortseissa.
  • Luo kuvauksissa hyvä tunnelma, jotta kuvattavalla on mahdollisimman helppo ja mukava olla.

 

Kaipaisiko yrityksesi asiakaslehden uudistusta tai täysin uutta lehteä? Ota yhteyttä

 

Kirjoittanut Sanna Kilpinen