Biodiversiteettiviestintä osaksi yrityksen viestintää

Keskustelimme loppukeväästä luonnon monimuotoisuuden tilasta ja tulevaisuudesta sekä mietimme, millaista on aiheeseen liittyvä viestintä, kun Suomen ympäristökeskus SYKEn biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntijana työskentelevä Riku Lumiaro piti meille verkkoluennon aiheesta.

Koulutuksessa nousi esille se, että biodiversiteetin ehtyminen on yhtä suuri ongelma kuin ilmastonmuutos. Nämä uhat ovat suuria myös taloudelle. Opimme, että talous ei toimi irrallaan luonnosta, vaan on siitä riippuvainen.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta ei yrityksissä kuitenkaan juurikaan viestitä. Olisikin tärkeää pohtia biodiversiteetin ehtymisen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia yhtiön toimintaan konkreettisesti. Tällöin nähdään selvästi vastuullisuustyön arvo ja hyödyt.

Viestinnän näkökulmasta ajateltuna yritykset voivat olla Suomessa edelläkävijöitä ympäristö-, vastuullisuus- ja biodiversiteettiviestinnässä. Sillä on parhaimmillaan globaaliakin vaikutusta siihen, miten yritykset puhuvat näistä asioista. Tällä taas voidaan saada aikaan muutosta.

Biodiversiteetin turvaamisen voi ottaa mukaan osaksi yrityksen toimintaa esimerkiksi osallistumalla erilaisiin hankkeisiin, kouluttautumalla aiheen tiimoilta ja viestimällä asiasta. Mahdollisia lähialueen hankkeita voi tiedustella eri järjestöistä.

Toimistollamme on Ekokompassi-sertifikaatti, joten kouluttaudumme säännöllisesti aiheen tiimoilta.

 

Kirjoittanut Sanna Kilpinen

Verraton puhuu kaikille

AD Henna Pöllä kertoo, että OSG Viestinnän Aivoliitolle ja ADHD-liitolle tekemä Verraton-lehtikonseptiuudistus oli kiinnostava ja opettavainen prosessi. Samalla se tarjosi myös haastetta, kun saman lehden tuli puhutella monia kohderyhmiä aina lapsista ja heidän vanhemmistaan asiantuntijoihin asti. Verraton on adhd:n ja kehityksellisen kielihäiriön erikoislehti.

 

— Saavutettavuus asetti omat vaatimuksensa esimerkiksi värien kontrasteille ja otsikkojen asetteluun. Projektissa tutustuin muun muassa selkokielen periaatteisiin, Henna kertoo.

OSG Viestintä yhdisti projektissa Verrattomaksi Aivoliiton ja ADHD-liiton aiemmat omat lehdet.

— Ulkoasu-uudistuksen lisäksi kehitimme lehdelle konseptin, joka palvelee kotien lisäksi esimerkiksi opettajia, terapeutteja ja asiantuntijoita.

— Tavoitteenamme oli, että lehti on rohkaiseva ja elämänmakuinen. Haluamme korostaa, että jokainen lapsi, nuori ja aikuinen on ainutlaatuinen, suurenmoinen, verraton, tiivistää Verrattoman päätoimittaja ja Aivoliiton toiminnanjohtaja Tiina Viljanen lehtiuudistusta.

Ensimmäisessä numerossa muun muassa Robin Packalen kertoi, ettei lukivaikeus ole este menestymiselle.

OSG Viestinnän vetämissä työpajoissa Verraton sai oman äänensä ja persoonsa, jotka muodostuivat kahden liiton yhteistä tavoitteista ja jäsenten monimuotoisuudesta. Aivoliitto tekee työtä aivoterveyden hyväksi ja edustaa henkilöitä, joilla on kehityksellinen kielihäiriö tai jotka ovat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön (AVH). Adhd on kehityksellinen neuropsykiatrinen oirekuva. ADHD-liitto kuuntelee, tukee ja neuvoo jäsenistöään.

— Verraton jakaa runsaasti sellaista informaatiota, jota ei välttämättä saa muualta, kuten tutkimustietoa ja vinkkejä kuntoutuksista. Tärkeässä roolissa ovat vertaiskertomukset, kertoo ADHD-liiton toiminnanjohtaja Nina Hovén-Korpela.

Kevättalvella 2020, ensimmäisen numeron yhteydessä Verraton oli kehittänyt äänen, joka kuullaan. Lehden tekijät ovat saaneet lukijoilta hyvää palautetta siitä, kuinka kohderyhmiä on onnistuttu puhuttelemaan. Verraton-lehti on osoitus yhteistyön voimasta.

Kirjoittanut Johanna Pelto-Timperi

OSG ja IR Partners yhteistyöhön: Digityökaluja sijoittajaviestintään

Sijoittajaviestintätoimisto IR Partners ja luova toimisto OSG ovat käynnistäneet kattavan yhteistyön ja kehittävät yhdessä uutta palvelukonseptia asiakasyritysten sijoittajaviestintään ja omistaja-arvon kasvattamiseen.

 

IR Partners Oy, OSG Agency Oy ja OSG Viestintä Oy ovat aloittaneet sijoittajaviestintään keskittyvän yhteistyön. Yhtiöt kehittävät ja tarjoavat yhdessä sekä digityökaluja että kokonaispalveluja listayhtiöiden sijoittajaviestintään muun muassa listautumisprosesseissa, viestinnässä ja taloudellisessa raportoinnissa sekä vuosikertomuksissa. Tiimi koostuu sijoittajaviestinnän ammattilaisten lisäksi mediaviestinnän, analytiikan ja digimarkkinoinnin senior-tason osaajista.

IR Partners on sijoittajaviestinnän asiantuntijayritys, jonka perustaja Tiina Olkkosella on pitkä kokemus strategisesta ja liiketoimintalähtöisestä sijoittajaviestinnästä sekä listautumisprojekteista. OSG Agency on luoviin ratkaisuihin ja digitaaliseen markkinointiin erikoistunut mainostoimisto ja OSG Viestintä Vuoden viestintätoimistoksikin valittu viestinnän strateginen kumppani.

– Päätimme lyödä viisaat päämme yhteen, jotta voimme vastata asiakkaiden yhä nopeammin muuttuviin ja monimutkaistuviin liiketoiminnan haasteisiin. Olemme luoneet kokeneen tiimin, joka hallitsee niin liikkeenjohdon konsultoinnin, vaikuttajaviestinnän, brändin rakentamisen kuin digimarkkinoinnin ja sijoittajaviestinnän sekä pörssilistautumisten viestinnällisen neuvonannon. Yhteistyömme myötä voimme toteuttaa entistä laajempia sijoittajaviestinnän palvelukokonaisuuksia ja tuoda asiakkaillemme digimarkkinoinnin käytäntöjä – ketteryydestä tai yrittäjälähtöisyydestä tinkimättä, IR Partnersin toimitusjohtaja Tiina Olkkonen sanoo.

Ensimmäiset yhteiset asiakastyöt ovat jo käynnistymässä. Yhtiöillä on yhteensä noin 40 omaa työntekijää ja lisäksi noin 20 hengen verkosto eri alojen ammattilaisia tiimejä täydentämässä.Yhtiöillä ei ole keskenään kilpailevaa toimintaa, ja ne jakavat keskenään resursseja ja tiloja ilman omistuksellista yhteyttä.

– Olemme OSG:ssä tehneet toki aiemminkin talousviestintää, kuten vuosikertomuksia, mutta varsinaista sijoittajaviestinnän palvelua meillä ei ole ollut. Lähdemme nyt innolla kehittämään uutta konseptia ja kuinka voimme eri osaamisalueita yhdistämällä kasvattaa asiakasyritystemme omistaja-arvoa”, OSG Viestinnän toimitusjohtaja Toni Perez sanoo.

– Vastaanotto digitaalisen markkinoinnin ja analytiikan sekä sijoittajaviestinnän yhdistämiselle on ollut erittäin positiivinen. Digitaaliset työkalut ovatkin jo pitkään todistaneet toimivuutensa markkinoinnissa. Nyt pystymme hyödyntämään asiantuntijuuttamme ja osaamistamme uudella, mielenkiintoisella tavalla, kun autamme listayhtiöitä tekemään datavetoista, kohdennetumpaa sijoittajaviestintää, toimitusjohtaja Mikko Raunio OSG Agencysta toteaa.

Kuvassa: (vas) Tiina Olkkonen, Mikko Raunio, Hanna Ojanpää ja Toni Perez

 

Lisätietoja:

Toni Perez, OSG Viestintä, p. 0400 630 063,
Tiina Olkkonen, IR Partners, p. 040 827 8844,
Mikko Raunio, OSG Agency, p. 050 427 7403,

 


 

IR Partners lyhyesti
IR Partners on vaativan yritys-, sijoittaja- ja talousviestinnän asiantuntija. Olemme ketterä, asiakkaidemme liiketoimintaa, sijoittajanäkökulmaa, rahoitusmarkkinoiden sääntelyä sekä juridiikkaa ymmärtävä kokenut tekijä. Missionamme on auttaa asiakkaitamme rakentamaan omistaja-arvoa pitkäjänteisesti. IR Partnersin vahvuutena on yrittäjälähtöisyys ja osaamisemme, joka on koeteltu lukuisissa strategisen viestinnän erityistilanteissa, yritysjärjestelyissä ja listautumisissa. www.irpartners.fi

Laskimme verkot monikanavaisille vesille

– On aivan mahtavaa, että OSG Viestinnän tiimi heittelee ideoita, joista sitten nappaamme sopivimmat ja lähdemme viemään niitä eteenpäin, iloitsee uusi asiakkaamme Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) tiedottaja Jaana Vetikko.

 

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) kampanjasuunnittelu pyörähti vauhdilla käyntiin toukokuussa, kun aloitimme yhteistyön järjestön kanssa. Toteutamme kesän aikana heille ideoimamme viestintä- ja imagokampanjan järjestön 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

– Tämä on meille oikein mieluisa projekti, sillä kalastamisen lisäksi pääsemme edistämään ihmisten ja vesistöjen hyvinvointia. Voimme myös tehdä kalastusta tutuksi nuoremmalle yleisölle ja tutustuttaa heitä uuteen harrastukseen. Projekti on nopeatempoinen, mutta asiakas on ollut aivan mahtava, ja hommat lähtivät alusta asti hienosti rullaamaan, kertoo OSG Viestinnän toimitusjohtaja Toni Perez.

Alun perin suunnittelemamme kampanjaideat muovautuivat yhdessä asiakkaan kanssa lopulliseksi toteutukseksi, joka elää edelleen jatkuvasti.

– Seuraamme tosi tiukasti kampanjan tuloksia, jotka ohjaavat meitä myös vikkeliin liikkeisiin tarvittaessa. Teemme työtä yhä enemmän dataohjautuvasti, selventää Perez.

– Tilanteen eläminen on ollut yllättävää. Toisaalta juuri se hetkeen mukautuminen tai hetkessä eläminen ja suunnitelman jatkuva muokkaaminen on myös hauskaa ja tehokasta, kertoo Vetikko.

Kalastusta aamutv:ssä

Parin kuukauden aikana olemme jo tehneet monipuolisesti erilaisia viestintätoimenpiteitä. Kampanja on rakennettu siten, että se näkyy suomalaisille useissa eri kanavissa.

– Meillä on projektissa todella monipuolinen keinovalikoima käytössä aina radioyhteistyöstä palvelevaan puhelimeen ja verkkomainontaan. Hyödynnämme saamaamme ansaittua näkyvyyttä myös verkkomarkkinoinnin pohjana, ja tulokset ovat olleet erittäin hyviä. Lisäksi heinäkuussa aloitamme vaikuttajayhteistyön, kertoo Perez.

Teimme kesäkuussa Radio SuomiPOPin kanssa yhteistyön, jossa kampanjamme näkyi ja kuului tehokkaasti. Radiokanavan kanssa lanseerasimme myös #kaveritkalassa-kilpailun, johon on tullut jo parisataa kalastusmuistoa kansalaisilta. Lisäksi järjestö on saanut mediassa huomiota.

–Tiedotteemme on tehty ammattitaidolla ja ne kaikki ovat poikineet jonkun jutun tai yhteydenoton tiedotusvälineissä. Kruununjalokivenä pidämme MTV:n aamulähetystä, jossa pääsimme esille. On myös tosi mukavaa, että kampanjaa tekemässä on noin ammattitaitoinen tiimi ja kaikki pitävät koko porukan jatkuvasti ajan tasalla kampanjan eri sektoreissa, sanoo Vetikko.

Kannatti laittaa mato koukkuun

Yhteistyö viestintätoimiston kanssa on raikas tuulahdus SVK:n toimintaan.

– Emme ole aikaisemmin käyttäneet viestintätoimistojen palveluja, emmekä tehneet vastaavaa radio- tai vaikuttajayhteistyötä. Myöskään somessa emme ole kampanjoineet näin ammattimaisesti ja laajasti. Yhteistyön avulla olemme tehneet paljon uutta ja kampanjan saama laaja näkyvyys on yllättänyt, kertoo Vetikko.

Yhteistyö on ollut erittäin mieluisaa ja hauskaa niin OSG:n porukalle kuin SVK:n tiimillekin.

– Hauskinta on ollut Maikkarin aamulähetykseen pääsy, Radio SuomiPOPin Aamulypsy-ohjelman jutut ja yhteinen ideointi porukalla, tiivistää Vetikko.

– Radio Suomi POPin juonnot olivat tosi mainioita ja ai niin, meidän tiimikin osaa nyt laittaa madon oikealla tavalla koukkuun eli jättää koukun näkyviin, naurahtaa Perez.

Hyvin käynnistynyt kampanja luo tietysti odotuksia syksylle.

– Toivottavasti kampanja kannustaa kaikki suomalaiset kalastamaan tai kokeilemaan kalastusta harrastuksena näin järjestömme 20-vuotisjuhlavuotena. Odotamme kampanjalta harrastuksen ja järjestömme tunnettuuden kasvua ja toivomme myös lisää jäseniä mukaan toimintaamme, kiteyttää Vetikko.

 

Käy jättämässä oma kalatarinasi ja tutustu järjestön toimintaan.

Haluaisitko itse laittaa verkot monikanavaisille vesille? Ota yhteyttä

 

Kirjoittanut Sanna Kilpinen

Uusi Mirror Mirror -menetelmä tekee näkymättömistä ajatusmalleista näkyviä

Tiimien toimintakyvyn kannalta nykyinen tilanne on haastava. Olettamukset, väärinkäsitykset ja ennakkoluulot jäivät meiltä usein huomaamatta jo ennen poikkeustilaa, saati nyt, kun fyysisiä kontakteja on vähemmän. Siksi olemme OSG:ssä ottaneet käyttöön uuden Mirror Mirror -menetelmän, joka on laajaan yliopistotutkimukseen pohjautuva tiimityön diagnosointi- ja kehittämistyökalu. Se paljastaa esimerkiksi tiimeissä vaikuttavan sumun, joka hämärtää viestintää.

 

Meille viestijöille on tuttua, että omasta mielestämme varsin selkeäkin viesti voi saada monia erilaisia tulkintoja. Käyttäytymistieteissä ilmiöön voidaan viitata sanalla sumu. Se syntyy ajatusmalleista, jotka eivät näy muille, mutta ohjaavat käytöstämme. Vaikka työskentelemme yhdessä, me jokainen elämme omassa maailmassamme ja teemme tulkintoja omista lähtökohdistamme.

Sumulla on yllättäviä vaikutuksia tiimien tuloksellisuuteen ja menestykseen. Näkymättömät ajatusmallit aiheuttavat helposti väärinkäsityksiä, jotka vaikuttavat työn laatuun. Lisäksi ne määrittävät, mitä asioita tiimissä voi jakaa ja ylipäätään, mitä päätämme jakaa toisten kanssa.

Tunnetko jo Cynefin-mallin?

Yksi hyödyllinen esimiehen työkalu sumun hälventämiseksi on Dave Snowdenin kehittämä Cynefinmalli. Se on alun perin kehitetty tiedonhallinnan työkaluksi, mutta siitä tuli lopulta päätöksenteon ja ymmärtämisen apuväline (sense making framework). Malli auttaa johtajaa tunnistamaan, millaisessa toimintaympäristössä organisaatio on ja sitten valitsemaan oikean toimintamallin tilanteen mukaisesti.

Cynefin-malli sopii mainiosti esimerkiksi uuden johtajan työkaluksi uuteen organisaatioon tutustuttaessa. Sen rajoituksena on kuitenkin, ettei se nosta kovinkaan hyvin esiin tiimin jäsenten yksilöllisiä ajatuksia.

Mirror Mirror tuo esiin työntekijän äänen

OSG:n edustama uusi Mirror Mirror -menetelmä osallistuttaa koko tiimin. Anonyyminä toteutettavan kyselyn kautta esimies saa tietoonsa, mitä olennaisia asioita tiimin jäseniltä on mennyt ohi tai mistä keskeisistä asioista he ovat eri mieltä. Se paljastaa myös asiat, joista tiimissä ei uskalleta keskustella. Lisäksi se selvittää psykologiseen turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten uskaltavatko tiimin jäsenet ottaa riskejä ja miten virheisiin suhtaudutaan.

Kyselyn tulokset käsitellään yhdessä tiimin kanssa, ja valmentajan johdolla laaditaan konkreettinen toimenpidelista kehitettävistä asioista. Tavoitteena on, että valmennuksen jälkeen kaikilla on yhteinen käsitys siitä, mihin suuntaan tiimi on seuraavaksi menossa.

Nyt on keskustelun aika

Mirror Mirror -menetelmän avulla sumua voidaan poistaa sekä yksilöiden että ryhmien ja ryhmittymien väliltä. Sillä on monia etuja, kuten

  • kun ihmiset havaitsevat omat ennakkoluulonsa ja ajatusrakenteensa, he pystyvät paremmin haastamaan niitä
  • kun tiimin jäsenet näkevät toisten ajatukset, yhteisymmärrys ja keskinäinen empatia kasvavat
  • kun ryhmän jäsenet jakavat tietoa ja ajatuksia avoimessa ja kaikkia kunnioittavassa ympäristössä, yhteiseen tavoitetilaan sitoudutaan paremmin.

Sumua toki voi hälventää perinteisinkin keinoin, kuten vuoropuhelun kautta, mutta silloin ollaan täysin sen varassa, kuinka valmiita tiimin jäsenet ovat keskustelemaan keskenään.

Juuri nyt kannattaa keskustella henkilöstön kanssa siitä, millaisia pitkän ajan tavoitteita teillä on ja millaisiin arvoihin teillä on sitouduttu. Sumuun ei tarvitse jäädä.

Kysy lisää Mirror Mirror -menetelmästä:

 

Kirjoittanut Toni Perez

Tiimiviestintä kehittyy kokeilemalla

Vuosia käytössä olleet tavat voivat olla toimivia, mutta joukosta löytyy varmasti heikompia lenkkejä, jotka kaipaavat päivitystä tai jotakin uutta rinnalleen. Tästä syystä käynnistimme meillä edelliskeväänä Kuukauden kokeilut.

 

Päätimme kokeilla kuukausittain jotakin uutta, joka ehkäpä nopeuttaa, parantaa tai muulla tavalla tekee yhdessä työskentelystämme jouhevampaa. Keksimme kokeiltavan asian yhdessä, ja palvelumuotoilijamme kysyivät aluksi kunkin fiiliksiä tulevasta kokeilusta. Myös matkan varrella sai kertoa kokemuksesta. Palautteiden ja kokeilun tulosten perusteella teimme yhdessä päätöksen: otammeko asian vakituiseen käyttöön vai emme.

– Uudet ideat voivat usein jäädä vain ajatuksen tasolle, mutta kuukauden kokeiluilla on helppo seuloa ideoista toimivimmat ja halutessaan jatkaa niiden käyttöä. Kokeilu tuntuu riskittömältä tavalta aloittaa uutta ja tuntematonta, kun mitään ei vielä hakata kiveen – kokeilun päätyttyä voidaan myös tulla tulokseen, että tämä ei toimi meillä, kertoo graafinen suunnittelijamme Katariina Torikka.

OSG Viestinnässä olemme ehtineet kokeilla jo rajatonta etätyötä, taukojen lisäämistä, Slack-viestintäkanavaa ja briiffaamisen kehittämistä. Myös uusi ilmeemme sai alkunsa AD-tiimimme Kuukauden kokeiluna.

– Kokemukset kokeiluista ovat olleet positiivisia ja monia uusia käytäntöjä onkin jo löydetty jokapäiväiseen käyttöön. Aiomme pitää kokeilukulttuurimme jatkossakin virkeänä, kuukauden sijaan kvartaalin kokeiluina, koska koimme kuukauden vierähtävän toimistollamme turhan nopeasti, summaa Katariina.

Kirjoittanut Katariina Torikka ja Sanna Kilpinen

Turvallista pulikointia salasanojen valtameressä

Käytämme jo lähes kaikkeen elektronisia palveluita. Pankkiasioiden, viestimisen, valokuvien talletuksen ja shoppailun hoitaminen verkossa on parhaimmillaan kätevää, mutta palvelukirjo tuo mukanaan myös tietoturvahaasteita salasanojen muodossa.

Ensinnäkin salasanan tulisi aina olla vahva. Perinteisten erikoismerkkiläjien sijaan suosittelemme niin sanottuja salalauseita: yhdistelmiä sanoja ja kirjaimia, joiden asiayhteydet eivät ole normaaleja, mutta joilla voi yhdessä olla merkitystä sinulle.

Lempiesimerkkimme tästä tarjoilee Edward Snowden: margaretthatcheris110%SEXY. Kyseistä lausetta ei varmasti löydy sanakirjasta, se sisältää useita merkkityyppejä, ja sen mitta on erittäin hyvä palvelun kuin palvelun salasanaksi. Tärkeimpänä kuitenkin, tämän kaltaisen lauseen muistaa varmasti!

Samalla on kuitenkin hyväksyttävä, että et voi enää muistaa kaikkia salasanojasi ulkoa. Yhteen yleissalasanaan luottaminen voi tuntua houkuttelevalta, mutta se on samalla digimunien laittamista samaan koriin. Jos salasanasi joutuu vaikkapa osaksi laajempaa tietovuotoa, kaikki tilisi vaarantuvat kerralla. Kirjautumisten pitäminen sekä käytännöllisenä että turvallisena vaatiikin ulkoista salasanamanageria, joka hoitaa tunnusten ja salasanojen ”muistamisen” puolestasi.

Kirjoittanut Niko Haikala

Millainen verkkolehti koukuttaa lukemaan?

Viestintäkonsulttimme Niko Haikala valmistui äskettäin diplomi-insinööriksi Computer, Communication and Information Sciences -koulutusohjelmasta. Hän kartoitti diplomityössään verkkolehtien käytettävyyssuosituksia sekä painettujen aikakauslehtien muotoa, kulutustapoja ja kulttuurimerkitystä. Näitä verrattiin yhden valitun verkkolehden käyttöliittymään, sisällön eri osa-alueisiin ja kävijädataan. Nikon tavoite oli työnsä avulla vastata akateemiseen ja kaupalliseen kiinnostukseen kasvattaa verkkolehtien istunto- ja lukuaikoja.

Niko kertoo, että tutkimuksensa perusteella verkkolehtien tulisi löytää sopiva tasapaino aikakauslehtimäisten elementtien ja verkkoympäristön vahvuuksien hyödyntämisen välillä.

– Verkkolehti voi esimerkiksi muistuttaa käyttäjäänsä tutusta painetusta lehdestä etusivunsa suunnittelulla tai tietyllä julkaisuaikataululla. Samalla digitaaliset media- ja vuorovaikutusmuodot, kuten video, ääni ja keskusteluforumit, kannattaa ottaa käyttöön verkkolehdessä. Lisäksi on tärkeää varmistaa käytettävyyden näkökulmasta, että verkkolehti on helppokäyttöinen kaikilla laitteilla tietokoneista älypuhelimiin.

Haluatko kuulla lisää Nikon diplomityön tuloksista? Kaipaisiko verkkolehtenne kehittämistä?

Ota yhteyttä!
Niko Haikala

040 585 0264

 

Uudet verkkosivumme on avattu!

Vuoden vaihteen lähestyessä raikastimme ilmettämme ja uudistimme verkkosivumme.

OSG Viestinnän uusi visuaalinen ilme on laskeutunut keskuuteemme.

–OSG Viestintä on hyvän elämän viestintätoimisto. Mitä on hyvä elämä? Vastauksia on yhtä monta kuin on vastaajaakin. Miten muodostaa yrityksen visuaalinen identiteetti niin moninaisen ja monitulkintaisen asian pohjalta, kuin hyvän elämän merkitys, pohtii Art Directorimme Pauliina Mäkelä ja jatkaa:

–Yksiselitteisen vastauksen mahdottomuus kääntää katseen prosessiin. Kysymykseen miten. Miten hyvä elämä saavutetaan? Uusi ilme on syntynyt tämän kysymysasettelun pohjalta. Matka on yksilöllinen, ja huiput löytyvät osaamista ja sisältöä kartoittamalla.

Pauliina kertoo, että uusi ilme kuvaa topografista mielenmaisemaa, karttaa, jonka avulla navigoimme kohti merkityksellisempää elämää.

–Se on reitti hyvään elämään. Topografisen kartan muoto on orgaaninen ja moninainen kuten asiakaskuntamme. Mutta myös me, viestinnän ammattilaiset, muovaudumme asiakkaidemme tarpeisiin: uusi asiakas on aina uusi merkitysten löytöretki.

Työminä rakentuu harjoittelussa

Parasta harkassa on ollut ehdottomasti työmatka. Ei pelkästään se, että Aurajoen rantaa pitkin ajaessa saa mahtavan piristeen ennen työpäivää, vaan jännitys siitä, mitä kaikkea päivä tuo tullessaan. Aika on hurahtanut täällä nopeasti. Eikä harkka ole varsinaisesti edes tuntunut harjoittelulta, vaan ihan oikealta työltä.

Työporukka on osaavaa ja mielenkiintoista: paljon erilaisia persoonia, jotka puhaltavat yhteen hiileen. Olen saanut työskentelyyn vapautta ja minuun on luotettu paljon. Toki saan tarvittaessa apua. Olen oppinut täällä paljon erilaisia taitoja, oman työminän rakentamista sekä ryhmissä ja asiakkaiden kanssa työskentelyä. Olen yllättynyt positiivisesti uusista asioista ja kohdannut myöskin paljon yllättäviäkin asioita. Oppiminen jatkuu varmasti vielä harkan loputtuakin, kun aikaa kertyy lisää ja saan heijastella ajanjaksoa taaksepäin.

Minusta on tuntunut, että teen oikeasti asioita, joilla voin vaikuttaa. Lisäksi saan työskennellä ihmisten kanssa, jotka tukevat tätä kasvua ja ovat esimerkkinä minulle.

Ainut miinus on se, että kesä loppui ja palasin takaisin kouluun. Haikein mielin jouduin jättämään tämän porukan, mutta onneksi kesiä vielä tulee. Kiitos OSG kaikesta, kesä oli unelmientäyteistä aikaa. Hymyjä ja haleja!

Aurora Johansson
Graafisen suunnittelun harjoittelija

Hae harjoitteluapaikkaa